Silloin joskus kun ihmiset välittivät toisistaa, tehtiin peltotyöt porukalla, rakennettiin porukalla ja kun naapurilta loppui perunat tammikuussa annettiin omista se mitä voitiin tilalle. Noin ainakin periaatteessa. Jos itsellä oli kaksi ja kaverille ei yhtään niin tasattiin.
yritin googlettaa hakusanalla "nykyaikainen kyläyhteisö" vain yksi osuma Suomessa olevaan kohteeseen (http://honkilahti.fi/node/117). Onko tämä niin valitettava tilanne ettei Suomen kansa enään välitä vaikka naapuri kuolisi asuntoonsa tai jäätyisi kerrostalon pihalle? "humalassa se vain"..
YRITÄN elää omaa elämääni välittäen tuttavistani ja auttaa aina kun apua tarvitaan. Toki aina eivät voimavarat tai tahto riitä, täytyy myöntää. Minun mielipiteeni johtaa kasvamisseudustani Noin 700 hengen laajasta kylästä, jossa jokainen tuntee toisensa, tietää mistä on tullut ja ainakin juoruämmät tietävät mihin on menossa. Kasvaminen siellä oli erilaista kui olen kaupungissa kasvaneilta tuttaviltani kuullut. Sain olla lapsi yläasteelle asti. Kukaan ei pakottanut olemaan aikuinen, mutta vastuuta annettiin kun sitä oli valmis kantamaan. Koulussa meitä oli alle 10 henkeä luokalla ja hyvä pariskunta opettajina. Tunsivat oikeasti oppilaansa ja oli aikaa jokaisen vaatimusten mukaan.
kesäisin koulun kentällä oli yleisiä, ennalta sopimattomia pesäpallo pelejä, talvisin luisteltiin. Me lapset kävimme paljon toistemme luona ja olimme paljon ulkona. Toki oli kaverit ja ei-kaverit erikseen, mutta näin jälkeenpäin jokaista sen ajan ihmistä elämässäni muistelen jonkinasteisella lämmöllä, joillekkin se hehkuu, joillekin roihuaa.
Vielä pienen kuntamme keskustassa asuessani näen jossain piilotettuna, vain kurkistellen tämän asenteen ja elämäntavan yrittävän sinnitellä yhteiskunnan pusertuessa ympärille. En tiedä olenko vain tullut näille asioille sokeaksi, vai yritänkö epätoivoisesti hahmottaa kyläyhteisö, yhteisöllisyyden tai välittämisen piirteitä.
Olen pahoillani siitä suunnasta johon maailma on menossa. Onko nykyisellä ihmisellä varaa välittää muista kuin muutamasta lähimmästä ihmisestään globaalissa maailmassa? onko kahvituvat vaihtuneet facebookin tilapäivityksiin, jota ei seuraa kukaan muu kuin kirjoittaja? jos kaadut, tuleeko kukaan nostamaan kassiasi tukemaan sinut ylös? Avaako kukaan enään ovea vanhemmalle ihmiselle vai painaako suomalainen harjastukka kasvonsa kohti nupulakiveä, tuhahtaa ja suuntaa kohti omaa kotiaan?
kiitos jos jaksoit lukea koko vuodatuksen
Terveisin
Kalle Hakal
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti