keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Isotuloisilta verot pois?

Valtion uusi solidaarisuusvero tyhjää puhetta


Valtion uusi solidaarisuusvero, jonka tarkoituksena oli verottaa yli 100 000 euroa tienaavilta hieman enemmän budjettivajeen täyttämiseksi paljastuukin vain kuplaksi. Suurin osa suomalaisista, jotka tienaavat yli tuon summan, tienaavat sen pääomatuloina



Olisiko jo aika hallituksen unohtaa kaikki kepulikonstit. Osa on nyt paljastunut, ne ovat vain pintaraapaisua. Mitä vielä on paljastumatta? Tuntuu kuin tämä olisi jatkuvan salailun, valheiden ja kansalaisten pettamisen aikaa.


Seuraavat suoria lainauksia uusisuomi.fi sivustolta:



"- Ylen keräämien verotietojen mukaan meillä Uudellamaalla oli 164 kanssaihmistä, joilla oli pääomatuloja yli miljoona euroa. Heistä vain kolmanneksella (54) oli ansiotuloa yli sen rajan (100 000 euroa), jonka perusteella valtio aikoo periä hyvätuloisilta ansiotulonsaajilta mainittua solidaarisuusveroa. Kaksi kolmannesta Uudenmaan kaikkein rikkaimmista pääomatulonsaajista välttyy solidaarisuusverosta, Seppänen perustelee näkemystään.

- Kaiken kaikkiaan Suomessa on 335 pääomatulomiljonääriä, joilla käytännöllisesti katsoen kaikilla on ollut alhainen pääomatulojen veroprosentti 28 % tai 29 %. Heistä 229 jää solidaarisuusveron ulottumattomiin, Seppänen kirjoittaa."


”uskomattomaan todellisuuteen: solidaarisuusvero peritään ansiotuloista mutta ei pääomatuloista”.


Uusisuomen sivuilla blogaajan Esko Seppänen (kesk.) esille tuoma asia,  joka ainakin itseäni järkyttää. Tuon pykälän voivat rikkaat kiertää muuttamalla tulojaan pääomatuloiksi ja täten koko ison mediajulkisuuden saanut "tuloerojen tasausvero" onkin vain BS eli ihan sitä sonninlantaa mitä jenkeissäkin viljellään




Toivon keskustelua asiasta, asian vierestä, asiallista ja suorapuheista.



Ajastasi ja lukemisen vaivasta kiittäen

Hyvää kevättä toivottaen

Koneistaja, metsästäjä ja toisinajattelija

Kalle Hakala



Ei kommentteja: