Seurattuani viimeisimmän kouluammuntatapauksen uudelleen herättämää keskustelua aselakien tiukentamisesta havaitsin useimpien keskusteluun osallistujien osittaisen tietämättömyyden siitä, mitä metsästäjät tekevät tuolla metsässä ja järvien rannoilla syksyisin ja totaalisen tietämättömyyden siitä, mitä tapahtu aktiivisimman kauden ulkopuolella. Seuraavassa blogissa käytän aineistoa Metsästäjäin Keskusjärjestö Ry:n vuonna 2002 julkaisemasta Askel Riistapolulle oppaasta, joka on tarkoitettu lukuaineistoksi metsästäjäntutkinnon suorittamiseen. Mielipiteet ja asia on kuitenkin henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta Metsästäjäin Keskusjärjestö Ry:tä, metsästysseuroja tai muita metsästäjiä.
Askel riistapolulle on erittäin käytännönläheinen opas ja on tarkoitettu jokaisen metsästäjän "hakuteokseksi" metsästyskautta varten, se sisältää niin eettisen, laillisen ja sopivan käyttäytymismallin metsästäjälle ja opastaa metsästämisen perusteisiin selkokielisesti ja helposti ymmärrettävästi. Pidän teosta jokaisen metsästäjän, metsästyksestä keskustelevan ja jokaisen luonnossaliikkujan perusteoksena joka tulisi lukea aika ajoin.
Metsästys ja riistanhoito ovat käsitteitä, jotka liikkuvat käsikädessä ympärivuoden. Ne sisältävät riistaeläinkantojen supistuksia ja vahventamisia, ruokintaa, tarkkailua, oppimista ja "sadonkorjuuta". Metsästä ei ilmaiseksi oteta mitään, sieltä saadaan palkkioita tehdystä työstä, tunteja laskematta. Ahkera, rauhallinen ja kärsivällinen metsästäjä on yleensä saamamies ja hätäisimmät kaverit jäävät vain pyyntimiehiksi.
Riistanhoito yksinkertaisuudessaan on eläinkantojen tarkkailua ja niiden rajoittamista tarvittaessa. Esimerkiksi kettu ja supikoira -kannat ovat helposti lisääntyviä kantoja ja näiden eläinten lisääntyminen rasittaa niin jänis, kuin lintukantojakin. Joten pienpetojen metsästäminen on malliesimerkki onnistuneesta riistanhoidosta. Myös ruokinnat, ennallistamiset, suolakivet ja riistakolmiolaskennat ovat riistanhoitotyötä. Hirvikantojen vähentäminen hirvenmetsästysaikaan on riistanhoitoa näkyvimmillään. Jos hirvikantoja ei pidettäisi kurissa, ne lisääntyisivät liikaa, aiheuttaen ruokapulaa ja liikenneonnettomuuksia.
Riistanhoidoksi lasketaan myös kosteikkoalueiden rakentaminen ja ennallistaminen, linnunpöntön laittaminen puuhun tai vaikkapa tilusrajalla mustamarjapensaiden pitäminen.
Mistä sitten näkee riistahoidollisten toimenpiteiden loppumisen seuraukset?? Yksinkertaisin esimerkki ovat naakat. Naakka oli aikoinaan rauhoittamaton laji ja sen kanta pidettiin pienenä, mutta elinvoimaisena. Nyt kun naakkaa ei saa enään metsästää, kanta on räjähtänyt käsiin ja uhkaa kaikkien peltoalueilla ja avoimilla alueilla asuvien lintujen pesimäaluetta ja vähentää täten esimerkiksi kuovin esiintymistä.
Miksi jotain kantoja pitää rajoittaa? mikseivät ne saa lisääntyä? Kun katsomme itäkarjalan korpimetsiä, joihin ihminen ei ole koskenut, kantoja ei tarvitsekkaan rajoittaa, siellä luonto on vielä tasapainossa. Rakennetussa ympäristössä kuitenkin luontaiset viholliset, luontainen poistuma ja ekologinen kiertokulku on järkkynyt ja osa lajistosa hyötyy tästä enemmän kuin muut, osa jopa kärsii. Tämän epätasapainon takia riistanhoito on välttämätöntä luontomme monipuolisuuden säilyttämiseksi. Esimerkkinä kanipopulaatio pääkaupunkiseudulla. Riistanhoidolliset toimenpiteet siellä olisivat tarpeen kanipopulaation tuhoamisen muodossa, jotta alkuperäisten eläinpopulaatioiden tasapaino saadaan tasattua.
Miksi aselakien tiukentaminen on rajoittanut uusien harrastajien mahdollisuuksia aloittaa omatoiminen metsästäminen. Nykyään alle 18-vuotias ei saa ensimmäistä asettaan omille luville, vaan rinnakkaisluvalle. Tämä tekee mahdottomaksi metsästyksen aloittamisen jos lähipiirissä ei ole jo olemassa metsästykseen kelpaavaa asetta. Lisäksi monella metsästysseuralla on tiukat sisäänpääsyvaatimukset ja monet eivät "Rekrytoi" ollenkaan. Suomalaisen metsästäjäväen onglemaksi onkin muodostumassa lisääntynyt byrokratia, yleinen ja perusteeton halveksunta hienoa ja perinteistä sekä tärkeää harrastusta vastaan ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on harrastajien vanhentuminen, suomalainen eräkulttuuri tarvitsee lisää nuoria riveihinsä oppimaan hyvän metsästäjän etiikan ja käytöstavat vanhoilta, kokeneilta metsästäjiltä, niin kauan kun heitä vielä on.
Kiitos kun jaksoit lukea, vastaan mielelläni kommentteihin ja kysymyksiin tästä aiheesta
Terveisin
Kalle Hakala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti